torstai 18. lokakuuta 2012

19. Sarjakuvatyyliä

Vähän 'nopeampi' piirros tällä kertaa. Eli väritin sen yhden käsin piirretyn luonnoksen, minkä tännekin blogiin aiemmin laitoin esille.

Korjattu versio - häntä uusittu

Korjaamaton versio

Ideana oli yrittää piirtää nopea hieno piirros. Tavoittelin vähän sarjakuvamaista fiilistä kuten esim tässä pääkuvassa, jonka olen joskus aiemmin piirtänyt.


Varjot ja valot tein suurimmaksi osaksi leikkaamalla lassolla kohtia joita haluan värittää pohjaväristä poikkeavalla värillä/sävyllä. Sitten muutin reunat joko teräviksi tai sumuisiksi, sitten menin photarissa Image -> Adjustments -> Curves ja säätelin sävyä sieltä. Tämä pätee siis hevosen karvan värittämiseen.

Varusteet väritin niin, että laitoin ensin pohjavärin, sitten tein varjoja burnilla ja valoja dodgella. Yksityiskohdat sitten ihan perus brushilla.
Ratsastajan varusteet väritin samalla tavalla kuin hevosen.
Hevosen harjan ja hännän tein brushilla. Häntä onnistui surkeasti, mutta jotenkin inspiraatio loppui ihan kesken sen tekemisessä, siksi se jäi nyt tuollaiseksi. EDIT// Korjasin hännän!!

Taustaan tein ensin suht. paksut linet ja väritteli sitten summanmutikassa vähän sitä väriä tuonne ja tätä väriä toiseen paikkaan, sitten päälle pikkuhiljaa yksityiskohtia. Käytössä kokoajan perus brushi. Lineissä (maneesit laidat) käytin pentoolia, jotta viiva olisi edes vähän suorempi kuin vapaalla kädellä vedetty viiva. Lopuksi kaikki layerit yhteen ja blurrasin gaussian blurrilla niitä vähän sumuisemmaksi ja huomaamattomaksi, jotta hevonen erottuu pääasiana.

Heppa on ehkä vähän turhan 'värikäs', koska maneesi on kuitenkin suht. pimeä aina.. No jospa tuossa maneesissa on superlamput :)

Käytin myös greyscalea! Ihmisen kasvojen värittämiseen :D

Tämä oli siis totisesti yksi ihmeellinen sekatyö, jossa on oikeasti käytetty melkein kaikkia osaamiani tekniikoita. Tuntui kyllä hassulta värittääkin tätä, kun tuntui että ei onnistu ja siirryin toiseen tekniikkaan ja sitten hyppäsin taas johonkin toiseen..

Tuliko siitä ihan kamala?

- nica

EDIT// Korjasin siis hännän ;)

8 kommenttia:

  1. Mielestäni hevonen on jotenkin tönkkö. Varsinkin takajalan "lihakset"/suonet tai mitkälie nuo viivat ovatkaan, näyttävät kauppakassin rutuilta tai halkeamilta. Häntä on jotenkin risuisen näköinen ja jotenkin koko hevonen...
    Mutta varusteet ja ihminen on kyllä upeasti tehty, siitä pointsit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla :D Lihakset tarkoituksella tuollaisia, koska yritin tehdä värityksen tuollaisella tyylillä.

      Häntä on huono, tiedän. Yritän korjata sen jossain vaiheessa, kun inspiraatio riittää taas tarttumaan tuohon kuvaan käsiksi.

      Poista
    2. Häntä korjailtu. Parempi? :)

      Poista
  2. Takaosa jäänyt tosiaan vähän tönköksi niinkuin yllä sanottiinkin jo ja myös häntä on huono, minkä itsekin tiedostit. Muuten pidän kuvasta kovasti!

    Kauan tähän muuten meni aikaa? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa olisiko mennyt jotain 4-5 tuntia :) Eli nopea kuva minulle. Tein tätä kahtena päivänä.

      Poista
  3. Tee joskus joku sarjakuva! :--D mutta upeita upeita nää sun piirrokset :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sarjakuva olis ihan mielenkiintonen :) voisin joskus tehdäkin! :)

      Poista