Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmis. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. heinäkuuta 2015
81. Valmistunut tinker palkintokuva
Se valmistui vihdoinkin. Värit ovat ihan kivat ja tällä kertaa täytyy sanoa, että kaikkein onnistunein kohta on tämän hepan harja.
Tehdääs tähän kohtaan lupaus, että jos 200 lukijan raja menee rikki, niin laitetaan taas arvontaa pystyyn. Palkintona tietysti tilauspiirros!
maanantai 1. kesäkuuta 2015
77. Puoliveriorin pääkuva
Sain sen vihdoin valmiiksi. Arvioin, että aikaa on mennyt yli 10 tuntia, varmaan lähempänä 15 tuntia jo. Harmi kun en ottanut aikaa tarkemmin ylös. Alla vaihekuvia työn etenemisestä. Klikkaa kuvat isommaksi!
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
75. Greyscale väritystä
Koulutehtävien sijaan tuli napattua dA:sta vapaasti käytettävissä olevat linet ja väriteltyä ne greyscalella. Greyscale on siitä kiva, että hevosen värin voi päättää sitten jälkikäteen. Kuten myös mahdolliset merkit.
![]() |
| Line: Chronically/dA, Tausta: SweetLittleVampire/dA, Väritys: minä |
![]() |
| Välivaihe greyscalesta. |
perjantai 13. helmikuuta 2015
72. Uusia piirroksia kehiin
![]() |
| Kimo orhi, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire) |
Piirtointo on taas pikkuhiljaa palaillut ja olen jopa saanut jotain uutta aikaan. Ajanpuutteesta kärsin edelleen ja se ei tule miksikään muuttumaan, kun ylipiston viimeiset vuodet lähenevät. Yritän silti muistaa päivitellä tänne jotain silloin tällöin. Edellisestä kerrasta onkin ja luvattoman pitkä aika.. pahoitteluni. Tälläkertaa tämmöinen kuvapläjäys. Yritin tehdä ihan tutoriaaliakin tuosta alempana olevasta estekuvasta, mutta se vähän jäi vaiheeseen. Kenties esittelen jossain postauksessa linen piirtämistä ja käytän niitä tutoriaalikuvia avuksi :)
Olisiko sellainen hyödyllinen postaus, jossa neuvon linen/ääriviivojen piirtämistä ja miten siinä onnistuu helpoiten ja mitä erilaisia keinoja on olemassa?
![]() |
| Line Elisa, väritys minun käsialaani, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire) |
Tähän varusteiden värinmalleja, että mikä kävisi parhaiten.. mutta lopulta päädyin punaiseen.
![]() |
| Tällainen siitä sitten lopulta tuli, tausta lainattu dA:sta (Sweetlittlevampire) |
Oman tamman kohdalla edessä on orin etsiminen, nimittäin tarkoituksena olisi, että kesällä yritettäisiin saada tamma kantavaksi :) Nyt vaan odotellaan toukokuuta kuin kuuta nousevaa!
sunnuntai 24. elokuuta 2014
71. Rautias pv-tamma
torstai 3. heinäkuuta 2014
69. Lisää väritettäviä
![]() |
| Line on murren käsialaa, olen vain värittänyt kuvan! |
Aikaa meni.. mitä sitä sanoisi.. n. 5 tuntia kaikkineen. Tein tätä kolmena päivänä.
Jospa seuraavaksi saisin jotain omaakin piirrettyä.
Edellisen postauksen kuva päivitetty! :)
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
68. Väritetty koulukuvaline
![]() |
| Line siis Lamian käsialaa, väritin kuvan vain :) Pahoittelen tekstiä, lataan päivitetyn version jossain vaiheessa. |
Ja sain kuin sainkin sen valmiiksi ennen Juhannusta :) Tykkään hevosesta ja varusteista, ne onnistuivat hyvin. Myöskin taustan värit käyvät hyvin hevosen väriin ja kuva näyttää kokonaisuudessaan tasapainoiselta.
Taustaan olisin voinut panostaa hieman enemmänkin..
Jospa nyt olisin saanut taas piirrustuskärpäsen pureman ja saisin jotain omaakin aikaiseksi lähiaikoina.
Täytyy vielä loppuun hehkuttaa omaa ihanaa tammuskaista joka on toiminut kertakaikkiaan loistavasti. Ensimmäiset kenttäkisatkin saattiin startattua (maastoesteitä käytiin ennen kisoja kokeilemassa vain kerran ja se oli tammalle ensimmäinen kerta maastoesteillä) ja päästiin maaliin asti jokaisessa osakokeessa :)
Lisäksi alue-esteitä startattiin viikonloppuna, mentiin yksi luokka ja sijoitushan sieltä napsahti. Tästä on hyvä jatkaa :)
nica
maanantai 3. helmikuuta 2014
65. Vuoden eka valmistunut piirros!
Hiphei, sain sen valmiiksi. Tässä oli työtä ja cremello hevonen tuotti minulle useaan otteeseen harmaita hiuksia, mutta tästäkin selvittiin. Tausta on vielä mietintä asteella.. rupeanko korjaamaan sitä vai en. Tähän voi vaikuttaa ;)
Voi kun pääsisi hyppäämään omalla hevosella! Meillä ollaan yskitty nyt kaksi ja puoli kuukautta ja se jatkuu vieläkin, vaikka lääkekuurejakin on syöty jo kolmeen otteeseen. Ei tunnu köhä lähtevän, onko jollakin muulla kokemusta tuollaisesta pitkään kestävästä kuivasta yskästä? Tämän takia on jouduttu klinikallakin rallaamaan kolme kertaa.. ja varmaan pitää vielä viedä tuo tammuska uudestaan, jos ei tunnu lähtevän se yskä. Harmittaa ja vie motivaatiota, kun tekee ihan hulluna töitä että saa rahaa pitää hevosta ja sitten hevosella voi vain kävellä, kun se on jatkuvasti kipeä. Sairaslomalla ollaan oltu kohta vuosi. Ihan uskomattoman paska tuuri, voin vain sanoa..
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
61. Palkintokuva valmis!
Tässäpä olikin viikonloppu vapaata, joten päätettiin kaveriporukalla lähteä mökkeilemään. Otin tietenkin piirtopöydän mukaan, koska pakko piirtää kun kerta on kolme päivää vapaata.
Sainkin sitten palkintokuvan valmiiksi :)
Siitä tuli ihan kiva, värit ovat hyvät ja kuva näyttää malliltaan.
Olipas vaikea piirtää ihminen! Hevonen on aina helppo, mutta ihmisen kanssa oli nyt tekemistä...

tiistai 10. syyskuuta 2013
59. Pv rakenne
Juu tilareita yritän tässä samalla saada valmiiksi. Yhden sainkin jo valmiiksi ja tässäpä se olisi nyt näytille.
On ollut taas hirmuinen kiire ja viime piirrustuskerrasta meni varmaan kaksi viikkoa, jonka aikana en kerennyt oikein avaamaan tietokonettakaan kunnolla.
Sen takia tännekään ei ollut mitään päiviteltävää pitkään aikaan.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
50. Väritystutoriaali (realistinenvärittäminen) vol 5
Ja viimeistä viedään!
Elikkäs tässäpä vielä kuvan loputkin vaiheet näytille.
Viimeiseksi olin jättänyt harjan tekemisen. Se on yleensä aika simppeli, kun sen tekemiseen jaksaa vaan tarttua. Noh, eihän siinä nytkään mennyt pitkään.
Aloitin siis himmentämällä noita tekemiäni ääriviivoja. Tarvitsin ne kuitenkin näkyviin alle, joten tein ääriviivalayerin päälle uuden layerin, jolle värittäisin harjan. Pohjaväri annetaan olla, koska sen päälle on helppo värittää harja ja ei joudu vetämään jokaista jouhta erikseen.
Ja kuva olisi muuten sitten valmis :) Eikun signeeraukset uudelle layerille ja kopioinnin estävä teksti päälle ja valmiita ollaan.
Elikkäs tässäpä vielä kuvan loputkin vaiheet näytille.
Viimeiseksi olin jättänyt harjan tekemisen. Se on yleensä aika simppeli, kun sen tekemiseen jaksaa vaan tarttua. Noh, eihän siinä nytkään mennyt pitkään.
Aloitin siis himmentämällä noita tekemiäni ääriviivoja. Tarvitsin ne kuitenkin näkyviin alle, joten tein ääriviivalayerin päälle uuden layerin, jolle värittäisin harjan. Pohjaväri annetaan olla, koska sen päälle on helppo värittää harja ja ei joudu vetämään jokaista jouhta erikseen.
Suurimmat pahoitteluni, kun en tajunnut ottaa tässä vaiheessa enempää välivaiheita näkyville, noh yritän selittää hyvin.
Otetaan mahdollisimman pieni, mutta silti näkyvä brushi. Käytin kokoa 3px-4px, vähän vaihdellen. Hardness 100 ja opacity 50-100. Kun piirsin tummalla jouhia yksi kerrallaan ensin alle, niin opacity oli melkein 100.
Eli ensin tummalla pohjajouhet. Värin piti olla melkein musta, koska harjan pohjaväri oli todella tumma. Hajotin myös mm. etuharjan pään, että se näyttäisi rosoiselta, eikä pohjaväri olisi vain tönkkönä kerroksena tuolla. Myös kaikki jouhien päät piti saada teräviksi.
Sitten vaihdoin hitusen vaaleampaan väriin, joka oli siis pohjaväriä vaaleampi. Sillä tein sinne tänne vaaleita jouhia. Opacity vaihteli 50-70, ensimmäinen kerros 50 ja silloin piirsin eniten jouhia, sitten opacityä isommaksi ja vähemmän jouhia jne näin jatkaen. Ei tarvitse kokoajan vaihtaa väriä, kun muuttelee opacityä.
Sitten vielä todella vaalea, melkein valkoinen väri, jossa tällä kertaa opacity melkein 100 ja vedellään ihan vain muutamia kiiltäviä jouhia harjan sekaan. EI liikaa, vain vähän. Ja vain sellaisiin kohtiin mitkä voivat oikeasti kiiltää, eli reunoihin ja keskelle harjaa mihin tulee 'kohouma'.
Sitten laittelin vielä vähän kiiltoa harjaan. Otin uuden layerin ja piilotin linelayerin. Uusi layeri tehdään jouhilayerin päälle. Kiilto halutaan nyt siihen kohoumalle.
Brushin koko 40-70px, opacity 5-24 ja hardness 0.
Ruetaan isolla brushilla vetämään ensin paksumpaa viivaa, sitten brushia pienemmäksi, opacityä isommaksi ja uusi viiva ja lopuksi kaikista ohuin kiiltoviiva.
Sitten joudun tekemään vähän hienosäätöä mm. suitsien kanssa, mutta ne tein ihan samaan tapaan kuin aiemmin, kun esittelin suitsien yksityiskohtien tekemistä, joten katselkaapas sieltä.
Piensin kuvan vielä 800px leveäksi, koska muuten se olisi ollut 3x isompi ja ladannut tosi hitaasti.
Oliko tutoriaalista apuja? Tarvitseeko joku kohta selvennystä?
Kaikki vaiheet näkyvillä täällä: http://www.teepa.net/images/tuto2/
linkki valmiiseen kuvaan : http://www.teepa.net/images/tuto2/pvpaa3_10p.jpg
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sain myös toisen kuvan valmiiksi.
Mutta nyt lähden nukkumaan, aamutalli odottaa vajaan kuuden tunnin päästä :)
- nica
Tunnisteet:
realistinen värittäminen,
tutoriaali,
vaihekuva,
valmis
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
38. Valmistunut palkintokuva
Pääsin vihdoin tekemään palkintokuvan loppuun ja siitä tuli ihan kiva. Tykkään hirveästi tämän kuvan väreistä, aurinkoinen kevätpäivä kenties?
Toivottavasti tästä lähtien jää piirtelyllekin enemmän aikaa, sillä olen vihdoinkin oman hevosen omistaja! Tämä on ollut haaveena jo yli 10 vuotta ja nyt se vihdoin toteutui. Kannattaa siis uskoa unelmien toteutumiseen ;)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012
29. Hyvää joulua!
![]() |
| Kuolain korjattu :) |
Valmiiksihan se tuli! :) Ja mielestäni siitä tuli ihan kiva, vähän jäi vaille kaikista parhainta viimeistelyä, mutta meni aika vähän tiukille niin en oikein kerennyt.
Mutta siis tämmöinen. Tästä jatkan nyt arvonnan palkintokuvan tekemiseen ja tilareiden valmisteluun :) Hommaa siis riittää!
Muuten on mennyt tämä joulukuu todella todella nopeasti, olen väsäillyt joulukalenteria ja muuta, joten tekemistä on ollut. Siksi vähän viivästyi tämänkin kuvan piirtäminen. Mutta kun joululoma alkoi, niin sitähän kerkää piirtämään vaikka yötä päivää. Harmillisen usein vain iskee totaalijäätyminen, kun kerrankin olisi aikaa piirtää niin sitten ei jaksa tai ei onnistukaan. Pitää vain yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa piirtämistä.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille!
- nica
torstai 18. lokakuuta 2012
19. Sarjakuvatyyliä
Vähän 'nopeampi' piirros tällä kertaa. Eli väritin sen yhden käsin piirretyn luonnoksen, minkä tännekin blogiin aiemmin laitoin esille.
Ideana oli yrittää piirtää nopea hieno piirros. Tavoittelin vähän sarjakuvamaista fiilistä kuten esim tässä pääkuvassa, jonka olen joskus aiemmin piirtänyt.
Varjot ja valot tein suurimmaksi osaksi leikkaamalla lassolla kohtia joita haluan värittää pohjaväristä poikkeavalla värillä/sävyllä. Sitten muutin reunat joko teräviksi tai sumuisiksi, sitten menin photarissa Image -> Adjustments -> Curves ja säätelin sävyä sieltä. Tämä pätee siis hevosen karvan värittämiseen.
Varusteet väritin niin, että laitoin ensin pohjavärin, sitten tein varjoja burnilla ja valoja dodgella. Yksityiskohdat sitten ihan perus brushilla.
Ratsastajan varusteet väritin samalla tavalla kuin hevosen.
Hevosen harjan ja hännän tein brushilla. Häntä onnistui surkeasti, mutta jotenkin inspiraatio loppui ihan kesken sen tekemisessä, siksi se jäi nyt tuollaiseksi. EDIT// Korjasin hännän!!
Taustaan tein ensin suht. paksut linet ja väritteli sitten summanmutikassa vähän sitä väriä tuonne ja tätä väriä toiseen paikkaan, sitten päälle pikkuhiljaa yksityiskohtia. Käytössä kokoajan perus brushi. Lineissä (maneesit laidat) käytin pentoolia, jotta viiva olisi edes vähän suorempi kuin vapaalla kädellä vedetty viiva. Lopuksi kaikki layerit yhteen ja blurrasin gaussian blurrilla niitä vähän sumuisemmaksi ja huomaamattomaksi, jotta hevonen erottuu pääasiana.
Heppa on ehkä vähän turhan 'värikäs', koska maneesi on kuitenkin suht. pimeä aina.. No jospa tuossa maneesissa on superlamput :)
Käytin myös greyscalea! Ihmisen kasvojen värittämiseen :D
Tämä oli siis totisesti yksi ihmeellinen sekatyö, jossa on oikeasti käytetty melkein kaikkia osaamiani tekniikoita. Tuntui kyllä hassulta värittääkin tätä, kun tuntui että ei onnistu ja siirryin toiseen tekniikkaan ja sitten hyppäsin taas johonkin toiseen..
Tuliko siitä ihan kamala?
- nica
EDIT// Korjasin siis hännän ;)
![]() |
| Korjattu versio - häntä uusittu |
![]() |
| Korjaamaton versio |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)