Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumisia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. helmikuuta 2014

66. Arkea

Tälläkertaa ihan omia kuulumisia:

Olen niin onnellinen, että hevonen on taas ratsastuskunnossa ja lopettanut yskimisen :) Pari kertaa on jo hyppäiltykin ja ajattelin, että starttaisin ensi kuussa harjoituskisoissa 70cm luokan, ihan vain molempien mielenvirkistykseksi. Siitä on sitten hyvä lähteä jatkamaan isommille esteille ja tosissaan, kun hyppykertoja ei ole vielä niin montaa, niin on ihan hyvä aloittaa pienemmistä esteistä.

Kotona hypättiin viime viikolla kolmoissarjaa ihan matalana ja ihan jumppasarjoja. Tamma oli niin intona, että huhhuh, voin sanoa että tuo hevonen ei ole ikinä ollut noin eteenpäinpyrkivä omasta tahdostaan.
Vuodentakaisista kieltelyistä ei ole tietoakaan ja alan oikeasti uskoa, että se on nyt terve. Täytyy kuitenkin muistaa huoltaa lihaksia ja lämmitellä hevonen aina hyvin ennen rankempia treenejä.

Olen tässä haaveillut myös valmennuksista ja näin alkuun minua kiinnostaisi todella paljon mennä ihan perus kouluvalkkuun, niin saisin vähän tasaisuutta tuohon meidän koulutuuppaamiseen.
Menin eilen ensimmäistä kertaa kokonaisen tunnin ilman satulaa ja ilman suitsia, varusteina meillä oli pelkkä kaulanaru, jonka käyttöön olen tammaa opettanut pikkuhiljaa. Voin todeta, että hevonen oli mitä hienoin :) Pysähtyi silloin kun pyysin ja kääntyi silloin kun pyysin. Ei mitään ylimääräistä säpsyilyä tai pelleilyä. Hyvien pysähdyksien yms. jälkeen palkitsin tamman sokeripalalla ja niitähän se kyttäsi sitten aina, kun pyysin pysähtymään.

Kun saadaan koulutuuppaus taas mallikkaaksi, niin sitten voidaan kenties mennä käymään ihan koulukisoissakin. Yhdet kisat ollaan vuosi sitten käyty ja luokka oli heB, prosentit niin ala-arvoiset, että ihan hirvittää :D Olisiko olleet päälle 50%, mutta alle 60%.  Hyväksytty se oli kuitenkin.

Semmoista, toivottavasti kerkiän taas piirtelemään piakkoin. Tässä on muutama kotisivuprojekti ensin saatava pois alta ja kouluhommia, sitten yritän panostaa blogiin enemmän.
Toivepostaus ideoita saa esittää! :)

Lainahevonen, toista kertaa selässä ja kisoista heB voitto
 (viime syksynä)

Koulutuuppausta omalla tammalla (vuosi sitten) :)

Ensimmäinen 110cm rata ja nollilla maaliin
(vuosi sitten)


torstai 21. marraskuuta 2013

62. Jumittaa

Kaikki jumitaa. Koulun, hevosen ja työn kanssa on vaan niiin täysi aikataulu, että en yksinkertaisesti kerkeä istahtamaan koneelle siinä tarkoituksessa, että voisin pyhittää pari tuntia piirtämiselle. Entisten töiden lisäksi sain vielä toisenkin työn, joka on vähän keikkaluontoisempi ja sitä on harvemmin. Nytkin siis pitäisi lukea tenttiin ja kirjoittelen tämän nyt siis nopsaan, koska tarvitsen pienen tauon tuosta lukemisesta.
 Lisäksi isoja muutoksia tulee siihen, että hevonen vaihtaa pian tallipaikkaa. Tuntuu oudolta, kun ei ole enää samaa yksäriporukkaa ympärillä, mutta toisaalta mennään tutulle tallille, niin muutos ei tunnu niin kamalalle.
Epäilen kuitenkin, että tämän muuton seurauksena saattaisin saada vähän lisää aikaa, sillä talleja ei välttämättä tarvitse tehdä niin paljon. Tosin kyllähän hevosen luona on käytävä päivittäin se liikuttamassa, no saas nähdä miten arki jatkuu.

Inspiraatio ratsastamiseen on noussut nyt huimasti, kun omalla hevosella pääsee jo ratsastamaan kunnolla. Monena päivänä ollaan menty kunnolla koulua ja voi miten ruosteessa ne omat taidot ovatkaan. En edes osaa istua koulusatulassa enää, kun olen mennyt puoli vuotta ilman satulaa! Ilman satulaa on paljon helpompi ratsastaa.. tai siltä se tuntuu.
Yksi päivä päätettiin tallikaverin kanssa, että nyt mennään muuten jumppasarjaa ja niinhän sitä tehtiin maneesin keskelle jumppasarja, jossa oli neljä innaria, laukka, kavaletti, laukka, kavaletti, laukka, kolme innaria. Oli muuten ihanaa pomputella taas pitkästä aikaa omalla hevosella, vaikka esteet olivatkin max 30cm korkeita. Jotakin kuitenkin :)
Enkä varmasti pääsekään kunnolla hyppäämään, ennen kuin hevosen kavio kasvaa niin että saadaan siihen naula. Nyt kenkä on toiselta puolelta vain paikassa kiinni, niin ei passaa riskeerata että paikka irtoaisi. Kerran niin jo kävikin ja paikka meni kengän ja kavion väliin ja hevonen ontui todella pahasti. Saatiin onneksi revittyä paikka pois ja naulat, jotka olivat paikassa ja sitten kenkä oli teipillä kiinni viikon. Hyvin se pysyi, kun se oli kuitenkin toiselta puolelta neljällä naulalla vielä kiinni.

Joulua odotellessa. JA lunta, haluan lunta maahan ja sitten on ihana lähteä maastoilemaan oikein paksuilla vaatteilla ja hevoselle loimi niskaan :) Aijai.

Mutta näin. Jatkan heti tilareiden parissa, kun aikataulu siihen antaa periksi.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

55. Kuulumisia

Heips, vähän väliaika infoa kaikesta mahdollisesta. Blogissa on ollut aikas kuollutta, piirtäminen on ollut nyt pakkosyistäkin vähän jäissä, koska rikoin oikean (kyllä, olen oikeakätinen) käteni pelissä ja sain jo pelätä että siinä on murtuma/hiusmurtuma, mutta nyt vähän yli viikon parantelun jälkeen on tuntunut, että ehkä tästä selvittiin vain pelkällä ruhjevammalla. Huhhuh. Jos se ei nyt kuitenkaan tuosta lähde enää kunnolla paranemaan, niin sitten on pakko mennä varmaan lääkärillä käymään. Olihan se aika turvoksissa ranteen yläpuolelta ja ihan musta, mutta nyt se on lähinnä keltainen :D

Viikko on oltu nyt lomalla ja tuntuu, että en yksinkertaisesti ole jaksanut istua edes koneella, kun sain siitä niin tarpeekseni töissä, jossa koneella sai olla 8h päivässä. Olen jaksanut piipahtaa nopeasti vilkaisemassa sähköpostit yms, mutta pidempiä aikoja tässä ei ole tullut vieteltyä. Lisäksi tuo käsi..
Mutta jospa sitä nyt saisi piirrustusinpiraatiota takaisin ja kuviakin valmistumaan, niin että saan jotain materiaalia tännekin esille.

Viikonloppu on ollut aikas kiireinen, perjantaina tuli extempore lähtö katsomaan Savonlinnan Opera Gameseja, jonne lähdin siis hevosenhoitajaksi. Ai että mitä hevosautoja siellä oli, saisipa joskus itsekin sellaisen tai edes sellaisen hevosen, jolla pääsisi noita kisoja kiertämään. Lauantaina herätys 4.45 ja lähtö Helsinkiin katsomaan naisten MM-jenkkifutis finaalipäivää. 3 matsia katsottiin ja ISS-stadionilla istuttiin sellaiset 10-11 tuntia. Ja Suomi huipusti MM-pronssille tiukan Saksa-pelin jälkeen. Ja sitten päivän toinen kohokohta USA-Canada ottelu, joka oli kyllä ihan mieletön. Arvaatte varmaan kuka vei amerikkalaisen jalkapallon MM-kullan itselleen ihan täysin ylivoimaisesti. Uskomattoman nopeita juoksijoita ja hyviä pelejä.. ilo katsoa ja osaisipa itsekin joskus pelata edes hitusen samaan tapaan, vaikka tuskin noin hyväksi tässä pääsee kehittymään edes. Aina saa toivoa :)
Reissussa oltiin siis n. 22 tuntia ja tänään heräsinkin vasta yhden aikaan :D
http://www.wwc2013.com/

Huomenna soittelen hevoselle klinikkajan varmaan Kangasalalta, koska se pitää nyt yksinkertaisesti viedä selkätutkimuksiin. Haluan tietää missä se vika on, ennen kuin uskallan edes rueta kuntouttamaan sitä enempää. Toivottavasti ajan saa suht. nopealla aikataululla.

Semmoista. Stay tuned.

- nica

torstai 16. toukokuuta 2013

48. Väliaikapäivittelyä

Ei mitään järkevää, no jospa sitä jotain osaisi kertoilla.

Piirtelin tänään käsin JA huomasin taas miten vaikeaa se on, kun on tottunut käyttämään piirtopöytää. Olisin niiiin monesti halunnut painaa Ctrl Z ja kumota tekemäni viivan, mutta kappas eipä se onnistunutkaan. Täytyi siis ottaa pyyhekumi käyttöön. Lopputulos oli kuva (joka vielä jäi kesken ja jonka muuten skannaan kotona näytille!), iso kasa kumimuruja pöydällä, lyijystä suttaantunut käsi ja fiilis siitä että sain todellakin jotain tänään aikaiseksi!

Yritin tuossa välillä jo ottaa väliaikakuvia puhelimella piirroksesta, mutta ilmeisesti Windows Phoneen ei (olenko ihan väärässä??) saa lisättyä Google+ toimintoa, millä saisi tänne suoraan niitä kuvia puhelimesta. Kun tuolla puhuttiin vain iPhonesta ja Androidista.. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Kuva tuleepi tähän, kunhan siis kerkeän skannaamaan sen. Luultavasti vedän siihen linet vielä koneella päälle ja väritän sen kunnolla, koska siitä tuli ihan kiva :) (Ja lyikkärillä en osannut värittää nyt vaihteeksi ollenkaan ja puolet kuvasta on siis vain väritetty.)


Ja voin sanoa että tämä väritysyritys yhdenpaksuisella lyikkärillä kyllä pilasi hevosen... ärsyttääpi :D


Sittempä vähän omia kuulumisiani. Sain kesätöitä (jee), jotta pystyn maksamaan hepan elätyksen taas vähän aikaa eteenpäin. Tosin nyt on tullut huomattua, että kun on päivät töissä niin illalla jää todella vähän aikaa käytettäväksi muuhun. Pitää käydä joka päivä tallilla hoitamassa hevonen ja sitten vielä yrittää nähdä kavereita ja omaa kultaakin :) Piirtelylle on siis jäänyt aikaa tasan nolla minuuttia. Toivottavasti jaksaisin ja kerkeäisin jossain vaiheessa taas jatkelemaan tilareita ja saisin ne pois alta.

Kelit on ollu nyt aivan ihania. +20 astetta monena peräkkäisenä päivänä. KESÄ! Se on ihan ilmiselvästi nyt oven takana jo.
Kävin toissapäivänäkö(?), taisi olla, ostamassa Dan Brownin uusimman kirjan eli Infernon. Levitin eilen viltin takapihalle ja lueskelin kirjaa hetken auringossa. Ai että oli ihanaa :) Koira kölli vieressä ja nautti myös lämpimästä päivästä.
Eilen oli melkein hevoseton päivä. En käynyt omaa katsomassa, vaan sain apuja sen liikutukseen. Kävin kuitenkin aamulla aamutallia tekemässä toisessa paikassa ja iltapäivällä vielä toisella tallilla. En siis kertakaikkiaan saa hevosetonta päivää sitten millään, nimittäin jos en mene omaa katsomaan niin käytän sen ajan sitten jonkin muun hevosen ratsastamiseen. Hevosia nimittäin riittäisi, mutta aika loppuu kesken.

Nyt on ollut ihan mieletön into päästä hyppäämään, varsinkin kun on nähnyt muiden hyppelevän kuivilla kentillä ja katsonut kisakuvia. Hevonen on kuitenkin vielä saikulla, mutta uskaltauduin alkuviikosta hyppäämään muutaman ristikon kentällä. Oli muuten tammuski innoissaan, eikä tullut kieltoja (kielsi siis aiemmin n. 40cm pystylle, koska varmaan tuntui pahalta hypätä, pari viikkoa sitten). Seuraavana päivänä selkä tuntui tosi hyvältä, eikä hevosen liikkeessä ollut mitään sanottavaa. Uskon että kyllä se tästä saadaan vielä parempaan suuntaan!
Voin kertoilla tästä sitten jossain vaiheessa enemmän, jos kiinnostaa.

Harmittelen sitä, miten vähän kysymyksiä on tullut ja kilpailuunkaan ei ole vielä osallistunut kukaan :/ Tosin ompa vähän huono mennä vaatimaan aktiivisuutta, jos olen itsekin taas näin epäaktiivinen kirjoittelija ja postailija..
 Mutta silti, laitelkaa pliis kysymyksiä tulemaan, niin pääsen vastailemaan niihin :)

- nica