Sain sen vihdoin valmiiksi. Arvioin, että aikaa on mennyt yli 10 tuntia, varmaan lähempänä 15 tuntia jo. Harmi kun en ottanut aikaa tarkemmin ylös. Alla vaihekuvia työn etenemisestä. Klikkaa kuvat isommaksi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muotokuva. Näytä kaikki tekstit
maanantai 1. kesäkuuta 2015
77. Puoliveriorin pääkuva
Sain sen vihdoin valmiiksi. Arvioin, että aikaa on mennyt yli 10 tuntia, varmaan lähempänä 15 tuntia jo. Harmi kun en ottanut aikaa tarkemmin ylös. Alla vaihekuvia työn etenemisestä. Klikkaa kuvat isommaksi!
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
76. Sneak peak valmistuvaan työhön
Tällainen on tässä työn alla. Vielä aivan kesken (kuten hevosen kaulasta ja päästä näkyy. Taustakin puuttuu. Esittelen tästä työvaiheita sitten enemmän, kun saan sen valmiiksi :)
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
61. Palkintokuva valmis!
Tässäpä olikin viikonloppu vapaata, joten päätettiin kaveriporukalla lähteä mökkeilemään. Otin tietenkin piirtopöydän mukaan, koska pakko piirtää kun kerta on kolme päivää vapaata.
Sainkin sitten palkintokuvan valmiiksi :)
Siitä tuli ihan kiva, värit ovat hyvät ja kuva näyttää malliltaan.
Olipas vaikea piirtää ihminen! Hevonen on aina helppo, mutta ihmisen kanssa oli nyt tekemistä...

perjantai 30. marraskuuta 2012
25. Valmistuvia tilareita (taas)
Koirajuttuja taasen. Yksi kuva valmistui äsken ja huokaisin helpotuksesta. Piirsin sitä tänäänkin miljoona tuntia, mutta olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen.
Pitäisi joskus piirtää omasta koirasta muotokuva :) Tosin se on niin karvainen, että se olisi todella haastavaa..
No jokatapauksessa uusin kuvatus, joka on siis tilari. EI saa kopioida missään tarkoituksessa.
Lisäksi seuraava kuva melkein valmis
Ja kunhan nämä valmiita, niin pääsen piirtelemään sitten arvontakuvaa ja muita kuvatuksia. Tällä hetkellä kaikki piirtoaika on mennyt näihin kuviin, joten ei ole näyttää mitään hevoskuvia.
Ja toivon todellakin, ett saisin nyt aloitettua viimeistä kuvaa ja sitten saisin sen jopa huomenna valmiiksi. Paljon toivottua, koska huomenna on järkyttävä määrä tekemistä, mutta yritän parhaani!

![]() |
| Vielä vähän kesken. |

Toivomuksia?
Olisiko teillä toivomuksia/ehdotuksia mitä piirtelen sitten kun saan näitä tilareita valmiiksi? Joku muotokuva ihmisestä? Kenestä? Sarjakuvamaisia piirroksia, vai muotokuvamaalausta? Käsin piirretty kuva? Millainen?
Sarjakuvaa yritän kehitellä, sen olen jo luvannut.
Ja jos on muutenkin nyt jotain postaustoiveita, niin esittäkää niitä sillä saisin vähän monipuolisemmaksi tätä blogin sisältöä :)
Videota myös luvassa, kunhan pääsen tekemään taas jotain vähän nopeampaa kuin muotokuvamaalaus! :)
- nica
Tunnisteet:
koira,
muotokuva,
poseeraus,
realistinen värittäminen,
tilauskuva
tiistai 30. lokakuuta 2012
21. Jatkoa edelliselle
Jatketaan koira-linjalla. Eli muuta en nyt sitten oli lähiaikoina piirtänyt kuin koiria, mutta nämähän tuppaavat jo onnistumaan huomattavasti paremmin! :)
Tämä on uusin luomus, josta tuli ihan kiva. Se on vielä vähän kesken, mutta rupeaa näyttämään jo ihan koiralta. Vielä puuttuu sitten perusvärejen jälkeen yksityiskohtia ja tausta.
Ja sitten kun värit on kaikki kasassa, niin teen vielä hienosäätöä mm. piirtämällä karvoja koiraan ja viikset.. Ja lisäksi kuvaan olisi tulossa vielä jonkin näköinen taustakin :) Pitää vielä miettiä minkälaisen teen.
- nica
Hei! Arvonta menee umpeen huomenna, joten o s a l l i s t u k a a vielä kun voitte :)) Ja halloweenin kunniaksi saatte sitten huomenna tietää voittajan ;)
Tunnisteet:
keskeneräinen,
koira,
muotokuva,
poseeraus,
realistinen värittäminen,
tilauskuva
maanantai 22. lokakuuta 2012
20. Koiramaisuuksia tilarimuodossa
Yksi isoimmista urakoista, joka minulla on nyt menossa on koiramuotokuvat. Toisaalta aihe innostaa hirveästi, koska 1. en ole piirtänyt paljon koiria, 2. en ole piirtänyt paljoa muotokuvia (ja vielä realistisella tyylillä!), 3. tämä on taas yksi uusi haaste 4. ajokoirat on kivoja lyhytkarvaisia söpiksiä.
Kerkesin vähän aikaa sitten tehdä parit luonnokset ja sain ne hyväksytettyä. Pari päivää sitten aloitin värittämisen iskemällä kuvaan pohjavärit ja vähän oikeita värejä sinne tänne, missä nyt näkyykään valkoista ja missä mustaa ja missä ruskeaa.
Tänään avasin tiedoston uudelleen. Tiedosto itsessään on hurjan iso, isompi millaisia piirrän yleensä. Eli melkein 3500px korkea ja melkein 2500px leveä. Tulostettavuuden takia sen pitää olla noin iso, jotta saan resoluution tarpeeksi isoksi. Reso on siis 300ppi.
Tähän liitin nyt 900px korkuiseksi pienennetyn kuvan, ettei lataa ikuisuutta.
Olen saanut suurinpiirtein hahmoteltua nyt tarkemmaksi vasta koiran pään. Hommaa on siis vielä hirveästi, mutta nyt kun piirtäminen ja värittäminen taas kulkee niin mikäs tässä piirrellessä :) Kun homma pysyy hauskana, niin sitä jatkaa vaikka kuinka pitkään. Taidan muutenkin tänään olla yöeläjä, sillä nukuin n. 4 tunnin päikkärit tuossa koulusta päästyäni koska sattui ihan mielettömästi päähän. Särkylääkkeitäkin meni useampi, jotta pystyin edes 'rentoutumaan' niin paljon että nukahdin. Huoh, inhoan päänsärkyjä.
Mutta siis päikkäreiden takia en varmasti saa unta vielä pitkään aikaan. No, onneksi huomenna kouluun pitää raahautua vasta 12 aikaan :)
Aloitin tänään tämän piirtämisen hmm, kahdeksan aikaan kun katsoin samalla huippiksia, sen jälkeen tuossa viereisessä telkkarissa on pyörinyt Happening-elokuva ja nyt Bondi. Tuleehan noita samalla sivusilmällä seurattua kun piirtää. Kivempi on erillisestä ruudusta katsoa jotain samalla kun piirtää, koska tämä nykyisen läppärin ruutu on niin pieni että jos tuohon laittaa jonkun leffan pyörimään nurkkaan niin se vie sen verran kuitenkin tilaa, että piirtoaluetta jää tosi vähän. Jospa seuraava läppäri olis sitten isompi.
Onneksi on HDMI- ja DVI-piuhat keksitty, että voi telkkarin isompaan ruutuun tarvittaessa läppärin kuvan siirtää. Tosin pitäis säädöt laittaa kohillee, kun värit on siinä sitten huomattavasti erilaiset..
Semmosta tänään.
P.S. Muistakaahan osallistua arvontaa, sillä sitä on vielä reilu viikko jäljellä!!
- nica
Tunnisteet:
keskeneräinen,
koira,
muotokuva,
poseeraus,
realistinen värittäminen,
tilauskuva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)