perjantai 12. lokakuuta 2012

18. 10 vinkkiä piirtämiseen

Keräsin kokooon omasta mielestäni 10 tärkeintä vinkkiä piirtämiseen ja omien taitojen parantamiseen. Ne eivät ole tärkeysjärjestyksessä, sillä jokainen kohta on jossain vaiheessa työtä tärkeä.

1. Harjoittele, harjoittele ja harjoittele.
Mitä tähän voisi lisätä... vain piirtämällä kehittyy hyväksi piirtäjäksi. Tuskin kovin moni syntyy kynä kädessään ja on loistava heti ensimmäistä kertaa piirtäessään. Onneksi piirtämiseen ei tarvitse kykyä, vaan sen voi opetella jos niin haluaa. Tarvitaan toistoja, opettelua, ruttautuneita papereita ja katkenneita teriä. Mitään ei saa ilmaiseksi.

2. Älä kiirehdi - keskity
Kiireessä piirtäminen on kauheinta mitä voi olla. Muistan, kun koulun kuvaamataidon tunneilla aikaa oli rajoitetusti ja jos et saanut työtä valmiiksi, niin sitten sitä joutui kenties jatkamaan koeviikolla tai seuraavalla kerralla ja seuraavan kerran hommat alkoivat kasautua niskaan. Hirveää.
Joskus se on siis välttämätöntä, mutta nykyään, kun ei tarvitse enää piirtää kiireessä, niin kuvistakin tulee huomattavasti parempia. En aloita piirtämään, jos tiedän että minulla on 30 minuuttia aikaa ennen kuin minun pitää olla jossain, se ei toimi.
Piirrän ehkä, jos aikaa sattuu kokonaisuudessaan olemaan vaikka tunti. Siitä ohjelmien avaamiseen, välineiden etsimiseen ja tiedostojen avaamiseen menee oma aikansa ja tehokasta piirto aikaa jää n. 30min, mikä on jo aika vähän. Siinä ajassa saa harvoin mitään erikoisen hienoa valmiiksi.
Vinkkini on siis, että piirrä vain kun siihen on tarpeeksi aikaa, jotta saat todella keskittyä siihen mitä olet piirtämässä ja sinun ei tarvitse heti lopettaa työtä kesken, jos olet päässyt kunnolla vauhtiin.
Jokaisella on tietenkin oma käsitys siitä, mikä on kiire ja milloin on tarpeeksi aikaa, joten käyttäkää omaa harkintakykyänne.

3. Pyydä kommenttia
Taiteilija ei pysty näkemään omia virheitään niin kuin muut ne näkevät. Kuten olen jo aikaisemmissa postauksissa sanonut, minä en pysty erottamaan omia virheitäni piirroksestani moneen viikkoon piirroksen valmistumisen jälkeen. Jos en näe piirrosta pitkään aikaan ja satun sitten vilkaisemaan sitä uusin silmin, niin saatan huomatakin monta virhettä jotka ovat ihan näkyvillä.
Siksi on hyvä pyytää muita katsomaan kuvaa ja pyytää heiltä kommenttia kuvasta. Kommentit kuten "IHANA!!!!" eivät periaatteessa anna piirtäjälle mitään muuta kuin hyvän mielen, koska joku on pitänyt kuvastasi, mutta ne eivät auta kehittymään. Siksi kommenttien olisi hyvä olla myös kriittisiä ja katsojien tulisi keskittyä myös kuvan huonoihin puoliin kuten: vinksottaako korva? onko karvassa outo kiilto? onko toinen silmä isompi kuin toinen, onko kuvassa ulkomuodollisesti jotain hassua?
Kommenttia on myös hyvä kysyä jo kuvan valmistumisvaiheessa, ei sitten kun kuva on jo lopullisesti valmistunut. Välikommenteilla voi korjata kuvaa ennen sen valmistumista, mutta loppukommentit otetaan yleensä huomioon vasta seuraavia kuvia piirtäessä, sillä täysin valmista kuvaa on vaikea lähteä muuttelemaan jos kyse on jostain isommasta kokonaisuudesta joka on vaikea korjata.

4. Harjoittele erilaisilla tekniikoilla ja aiheilla
Kehittyäkseen taitavaksi piirtäjäksi on hyvä osata myös käyttää erilaisia tekniikoita. Koskaan ei tiedä milloin olisikin hyvä käyttää vesivärejä lyijykynien sijaan. Erilaisten tekniikoiden käyttämisen osaamista voi pitää tietynlaisena rikkautena. Olisin niin onnellinen, jos osaisin maalata akvarelleilla puoliksikaan niin hyvin, kuin osaan maalata tietokoneella.
Aiheita olisi myös hyvä valita laajasti. Kun perustekniikka piirtämisestä on hallussa, niin miksi ei voisi laajentaa aihepiiriä isommaksi? Piirtää ihmisten lisäksi vaikka eläimiä, maisemia ja muuta.
Olen itse yrittänyt laajentaa aihepiiriäni harjoittelemalla ihmisten ja muiden eläinten kuin hevosten piirtämistä. Lisäksi olen opetellut 'realistisempien' kuvien maalaamista tietokoneella ja seuraavaksi pitää kai kiinnittää huomiota enemmän siihen käsin piirtämiseen :) Puukyniähän tuolla olisi iso liuta odottamassa käyttöä..

5. Ole avoin kritiikille ja kommenteille
Tätä sivusinkin jo kohdassa 3, mutta koska tämä on erityisen tärkeää, niin laitoin sen vielä omaksi kohdakseen.
Ei pidä siis säikähtää, jos joku tulee sanomaan että piiroksessa on virheitä. Tietenkään mikään piirros ei varmasti ole prikulleen täydellinen, sillä eivät ihmiset tai eläimetkään ole. Lisäksi taiteilijalla saa olla oma näkemys asioihin. Mutta jos joku tulee antamaan kritiikkiä tai tiukkaa kommenttia, niin siitä voi kiittää ja ottaa ehdotuksen huomioon. Ehkä niihin asioihin voisi todella kiinnittää huomiota seuraavalla kerralla kun piirtää samankaltaista kuvaa tai esim. samaa eläintä.

6. Pidä kiinni omasta 'jutustasi'
Vaikka kritiikki ja muutosehdotukset on hyvä ottaa huomioon, niin silti ei tarvitse muuttaa mitään jos ei halua.
Esimerkkinä voisin antaa yhden mielettömän hyvän piirtäjän (dA:ssa Yellow-eyes) kuvan sudesta http://nnicaa.deviantart.com/favourites/?offset=24#/dq5503. Jos joku huomaa mitä hassua siinä on, niin häntä on vähän turhan lyhyt, kuten monissa muissakin piirroksissa. Lueskelin kuvien kommentteja joku kerta ja joku kysyi miksi hännät ovat liian lyhyitä. Piirtäjä oli vastannut, että se on hänen tapansa piirtää häntä. Siitä hänen kuvansa tunnistaa. 
Minultakin kysyttiin kerran, että miksi jätät linet kuviin, eikö kannattaisi piirtää ilman linejä niin tulisi hienompia kuvia? Vastasin, että jätän linet koska se on miun 'juttu'. Ei linetkään ole välttämättä huono juttu, jos ne osaa piirtää siististi ja hyvin, sekä yhdistää ne kuvaan niin että ne eivät näytä erillisiltä :)
Eli jos on joku ominaispiirre, niin sitä ei muiden kritiikin takia tarvitse tai ehkä edes kannata lähteä poistamaan tai muuttamaan. On vain rohkeasti oma itsensä ja tuo tyyliään esille.

7. Tee niin monta luonnosta kuin tarvitset
Suunnittelu on yksi osa työn valmistumista. Tämä on yksi syy, miksi piirrän niin paljon tietokoneella. Sillä on niin helppo luoda luonnoslayereitä piirroksen suunnittelua varten. Kun luonnosta ei tarvitse, sen voi poistaa näkyvistä helposti.
Paperille piirtäessä luonnosten tekeminen onnistuu periaatteessa samalla tavalla. Tosin jos kaikki 5 layeria piirtää samalle paperille, niin että ei pyyhi edellistä pois niin kuva on aika suttu. Toisaalta, alempia luonnoksia on hankala pyyhkiä pois, jos suunnittelee koko ajan lyijykynällä. Jos on uhrattavana vähän enemmän paperia, niin luonnokset voi aina piirtää erillisille papereille ja vaikka piirtää aina seuraavan, korjaavan, luonnoksen edellisestä läpi uudelle paperille.

8. Testaa värejä ja tekniikoita ennen värittämistä
Liittyy vähän edelliseen kohtaan, mutta on siis hyvä testata esim. puukynien väriä toiselle paperille ennen todellisen piirtämisen aloittamista. Kuten esim. tehdään akvarelleilla, kun sekoitetaan värejä keskenään ja halutaan etsiä se oikea väri mitä ollaan sekoittamassa. Tuskin kukaan suoraan sitä pensseliä tökkää siihen piirrokseensa, vaan väriä kokeillaan ensin erilliselle paperille.
Samalla tavalla olisi hyvä luoda itselleen 'paletti' tietkoneella piirtäessä ja puukynillä värittäessä.
Myös tekniikka-paletti on kätevä. Jos vaikka väritetään koiran turkkia, niin toiselle paperille voi ensin suunnitella miten karva käyttäytyy milläkin alueella koirasta ja tehdä kokeiluja, jotta itse piirros ei mene pilalle, kun karvojen piirtäminen ei onnistunutkaan oikealla tavalla.
Erityisen tärkeää siis etenkin paperille, perinteisesti piirtäessä/värittäessä. Tietokoneella asiat taas muuttuvat, koska voi tehdä layereita ja perua edellisen siveltimen vedon yms.

9. Muista tallentaa työ aika ajoin
Tästä en voisi saarnata tarpeeksi. Muistakaa siis hyvät ihmiset tallentaa työnne säännöllisin väliajoin tietokoneella piirtäessänne. Omakohtaista kokemusta on siitä, miten paljon vituttaa ja ärsyttää ja raivostuttaa, jos kone sattuukin sammumaan TAI ohjelma kaatumaan.
Näin vältytään pahalta mieleltä ja näyttöjen rikkoutumiselta (lue: koneen paiskaamiselta seinään).
Pätee myös ihan mihin tahansa muuhun tietokoneella tehtävään asiaan, kuten tekstien kirjoittamiseen (word), koodien kirjoittamiseen (muistiot/muut ohjelmat) yms.

10. Älä yritä liikaa
Yritä paljon, mutta älä yritä liikaa. Jos tuntuu että ei onnistu, niin silloin ei onnistu. Luovuta/Siirry seuraavaan juttuun, anna asian hautua, palaa asiaan seuraavana päivänä tai vaikka illalla uudelleen. Ainakin omalla kohdalla olen tehnyt näin monta kertaa.
Joskus joudun tekemään ratsastajan linejä viikkoa (kyllä, se oli uusin valmistunut koulukuva), sillä tuntuu että en vain saanut ratsastajan jalkaa ja päätä kunnollisiksi. Lopulta kun sen saa tehtyä, niin tulee voittajafiilis ja ajatus "no ei se nyt niin vaikeaa ollutkaan", mutta jos asiaa yrittää työstää silloin kun ärsyttää jo valmiiksi ja tuntuu että ei tämä ikinä onnistu, niin silloin se ei varmasti onnistu.
Rennoin mielin saa kaikkein eniten aikaiseksi :)

Toivottavasti näistä vinkeistä oli edes jollekin hyötyä!
- nica

6 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Jospa sitä itsekin joskus jaksaisi piirtää taas.. :)

    Yhtenä vinkkinä voisin kertoa omakohtaisen kokemukseni, miten piirroksesta saa todenmukaisemmman. Piirroksen ollessa "valmis" kannattaa kääntää koko työ peilikuvaksi, ja näkee erinomaisesti siinä olevat virheet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pelikuvajuttu on muuten tosissaan tosi kätevä :) Paljon ei ole tullut käytettyä, mutta silloin tällöin olen käännellyt kuvia ja silloin huomaa kyllä virheitä helpommin. Ei tullut tätä kirjoitusta kirjoittaessa edes mieleenkään tuo homma, hyvä kun mainitsit asiasta! :)

      Poista
  2. En tiedä kirjoitatko tätä blogia enää, mutta satuin googlella tämän löytämään. Hyvät ohjeet olet tänne kasannut ja niistä varmasti on apua, myös minullekin.

    Tuo piirroksen katsominen eri kuvakulmista on kyllä hyvä ohje myöskin. Piirsin joskus mahdollisimman realistista silmää kasvoihin ja paperia kääntelemällä huomasin, että yhdessä kulmassa näkyy selvästi virheitä ja toisessa ei niin helposti. Voitkin varmaan arvata miten päin sitten aina sitä kuvaa katselin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yritän kirjoitella, mutta elämässä on vaan niin paljon menossa, että aikaa ei tunnu riittävän tietokoneella olemiseen.

      Mutta hyvä, että vinkeistä on ollut hyötyä! :)

      Poista
  3. Millä ohjelmalla piirrät? On muuten btw ihan tajuttoman hienoja ponimuksia :)

    VastaaPoista