torstai 11. huhtikuuta 2013

42. Väritystutoriaali (realistinenvärittäminen) vol 4

Jatkellaas taas tuton merkeissä. Piirrustusaikaa on ollut niin minimaalisesti, että voin sanoa etten ole saanut paljoa mitään aikaiseksi. Hävettää, kun kestää näittenkin kuvien valmiiksi saaminen, mutta elämässä on muutakin tällä hetkellä kuin piirtäminen.

Nyt kuitenkin ollaan jo melkein loppusuoralla tämänkin kuvan kanssa! :)

Kuvien kommentit kuvien alapuolella


Olin lopen kyllästynyt värittämään mustaa hevosta, kun tuntuu että se ei etene mihinkään. Niinpä aloitin tekemään hevoselle suitsia. Tässä on luonnosvaihe hevoselle tulevista suitsista. Elikkä ideana on piirtää ruskeat meksikolaiset suitset messinkisillä soljilla, kuolaimilla ja kultaisella blingillä!
Tein luonnokselle uuden layerin, jota en tainnut nimetä erikseen, mutta siis tämä layeri on Layer 11. Brushi oli n. 9px kokoinen, opacity oli 50% ja hardness 100%



En tehnyt suitsille linejä, sillä haluan piirtää ne myös realistisella tyylillä, eli ilman linejä :) Tein siis 9px kokoisella brushilla pohjavärin suitsille. Näitä joutuu vielä myöhemmin siistimään mm. reunoista ja muualta. Laittelin myös solkia ja kuolaimen näkyviin. Sekä tietysti ihanan lampaankarvapehmusteen :)
Brushin opacity oli 100% ja hardness 100%, kokoa voi muutella sen mukaan miten tarkkaa jälkeä haluaa. Nämä ovat siis tehty myös uudelle layerille ja tein nämä samalla tekniikalla kuin hevosenkin pohjavärin. Eli luonnoslayerin opacity alle puoleen jotta siitä näkyy hyvin läpi ja sitten alle uudelle layerille väritetään suitsien pohjaväri.





Kun suitsilla oli pohjaväri, niin otin pienen (max 9px brushin, opacity vaihtelee, yleensä alle 25%, hardness 100%), tein uuden layerin ja liitin sen pohjavärin päälle (create a clipping mask) niin että tästä uudesta layerista ei mene väri suitsien pohjavärin yli. Näin ei tarvitse pyyhkiä myöhemmin yli menneitä värejä.
Sitten aloitin varjostamaan ja valottamaan suitsia ihan niinkuin värittäisin hevosta. Ensin isoimmat varjot ja sitten pikkuhiljaa kohti yksityiskohtia.
Apuna oli muutama mallikuva, koska en ole pahemmin perehtynyt suitsiin ja niiden väreihin, valoihin ja varjoihin aikaisemmin.


Kuten lupasin, niin blingiä tuli otsapantaan. Aloitin zoomaamalla todella lähelle kuvaa, jotta saan tehtyä otsapannan mahdollisimman tarkasti. Sitten loin uuden layerin otsapannan blingeille, jos ne haluaa esimerkiksi joskus pois tai niitä haluaa muuttaa niin työ ei ole niin hankala jos ne ovat eri layereilla.
Tein ensin jokaisen erillisen 'timantin' otsapantaan, eli 4 riviä kiviä. Brushin koko taisi olla 5px? ehkä, hardness 100% ja opacity 100%. Sitten otin ison brushin (yli 20px, opacity 10%, hardness 0%) ja vetin muutaman kerran kaikkien timanttejen yli, niin että ne saavat vähän 'hehkua'. Sitten mahdollisimman pieni brushi käyttöön (max 1-2px, hardness 100% ja opacity 100%) ja vedin kimallusta jonnekin päin otsapantaa.




Sitten jatkoin taas hevosta. Nyt viimeistelin korvat. Eli ihan samalla tavalla kuin hevosen väritys muutenkin. Värejä pitää laittaa päällekäin paljon, että saadaan sulava väri. Korvat vivahtavat vähän siniseen.



Tässä kuvassa näkyy miten tummensin hevosta. Edelleen sama tekniikka käytössä. Nämä ovat vain viimeistelyä nämä välivaiheet.



Tässä siistin päämerkin.



Ja tässä vielä lisätty pieniä valoja hevoseen mm. turpaan, silmäkulmaan.. Brushi pieni (3-6px), hardness 100%, opacity vaihteli, ensin alle vähän isommalla brushilla ja pienemmällä opacitylla ja lopuksi päälle pienemmällä brushilla ja isommalla opacitylla.


Ja tähän vaiheeseen jäätiin siis! :) Melkein valmis.

Ja kaikki kuvat löytyvät isompana täältä: http://www.teepa.net/images/tuto2/

Kysykää jos jotain jää epäselväksi, niin selitän paremmin! :)

- nica


4 kommenttia:

  1. kuvat ei näy? O___o

    VastaaPoista
  2. Upea! :) Ainoo mikä mua häiritsee on se, että harja on tollei jänskisi. Ois kiva jos se olisi ollut tehty samalla tyylillä (pehmeä, varjostukset yms.) miten teet ton hepan. Mut hieno jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harja on vielä kesken, sen työstän varmaan viimeisenä sitten :)

      Poista