torstai 21. marraskuuta 2013

62. Jumittaa

Kaikki jumitaa. Koulun, hevosen ja työn kanssa on vaan niiin täysi aikataulu, että en yksinkertaisesti kerkeä istahtamaan koneelle siinä tarkoituksessa, että voisin pyhittää pari tuntia piirtämiselle. Entisten töiden lisäksi sain vielä toisenkin työn, joka on vähän keikkaluontoisempi ja sitä on harvemmin. Nytkin siis pitäisi lukea tenttiin ja kirjoittelen tämän nyt siis nopsaan, koska tarvitsen pienen tauon tuosta lukemisesta.
 Lisäksi isoja muutoksia tulee siihen, että hevonen vaihtaa pian tallipaikkaa. Tuntuu oudolta, kun ei ole enää samaa yksäriporukkaa ympärillä, mutta toisaalta mennään tutulle tallille, niin muutos ei tunnu niin kamalalle.
Epäilen kuitenkin, että tämän muuton seurauksena saattaisin saada vähän lisää aikaa, sillä talleja ei välttämättä tarvitse tehdä niin paljon. Tosin kyllähän hevosen luona on käytävä päivittäin se liikuttamassa, no saas nähdä miten arki jatkuu.

Inspiraatio ratsastamiseen on noussut nyt huimasti, kun omalla hevosella pääsee jo ratsastamaan kunnolla. Monena päivänä ollaan menty kunnolla koulua ja voi miten ruosteessa ne omat taidot ovatkaan. En edes osaa istua koulusatulassa enää, kun olen mennyt puoli vuotta ilman satulaa! Ilman satulaa on paljon helpompi ratsastaa.. tai siltä se tuntuu.
Yksi päivä päätettiin tallikaverin kanssa, että nyt mennään muuten jumppasarjaa ja niinhän sitä tehtiin maneesin keskelle jumppasarja, jossa oli neljä innaria, laukka, kavaletti, laukka, kavaletti, laukka, kolme innaria. Oli muuten ihanaa pomputella taas pitkästä aikaa omalla hevosella, vaikka esteet olivatkin max 30cm korkeita. Jotakin kuitenkin :)
Enkä varmasti pääsekään kunnolla hyppäämään, ennen kuin hevosen kavio kasvaa niin että saadaan siihen naula. Nyt kenkä on toiselta puolelta vain paikassa kiinni, niin ei passaa riskeerata että paikka irtoaisi. Kerran niin jo kävikin ja paikka meni kengän ja kavion väliin ja hevonen ontui todella pahasti. Saatiin onneksi revittyä paikka pois ja naulat, jotka olivat paikassa ja sitten kenkä oli teipillä kiinni viikon. Hyvin se pysyi, kun se oli kuitenkin toiselta puolelta neljällä naulalla vielä kiinni.

Joulua odotellessa. JA lunta, haluan lunta maahan ja sitten on ihana lähteä maastoilemaan oikein paksuilla vaatteilla ja hevoselle loimi niskaan :) Aijai.

Mutta näin. Jatkan heti tilareiden parissa, kun aikataulu siihen antaa periksi.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat järkättyä aikaa piirtämiselle ja bloggaamiselle, sitä odotellen :( Kysyisin semmosta, että saako joillekin Mel Serenin hevosille piirtää kuvaa?
    Ja muunmuassa tämän blogin innoittamana perustin omani vastikään joten siitä kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritys on kova! :) Haluan nimittäin jatkaa bloggailua, sillä tykkään siitä ja täältä saa todella hyviä kommentteja kuviin liittyen.

      Tottakai Mel Serenin hevosille saa piirtää kuvia, ihan vapaasti vain :)

      Poista