torstai 22. marraskuuta 2012

24. Fakta-haaste

Murrelta tuli haastetta, joka kai nyt sitten pitää toteuttaa joten painavia faktoja ja kysymyksiin vastailua tiedossa!

Eli ensin kerrotaan 11 faktaa itsestään ja sitten olisi 11 haasteen antajan esittämää kysymystä, joihin tulisi vastata.



11 faktaa

1. Jumitan hyvin usein asioiden kanssa. Eli suomeksi, jäädän usein. En tiedä mistä se johtuu tai miksi, mutta niin tapahtuu. Ja vielä valitettavan usein. Huomio vaan kiinnittyy jonnekin ja sitä jää tuijottamaan. Sitten havahtuu siihen, että joku sanoi tai teki jotain mutta en ollenkaan huomannut että niin oli tapahtunut.
Pahin jäätäminen tapahtuu varmaan piirrosten kanssa. Ei vaan saa aikaan mitään ja tuijottaa vaan tyhjää ruutua tai keskeneräistä piirrosta. Hmph.

2. En ole koskaan omistanut omaa hevosta. Fakta mikä fakta. Haluaisin oman hevosen, mutta se vaan ei ole ollut kustannuksellisista syistä mahdollista. Toivottavasti haave joskus toteutuu. Onneksi on lainahevosia, joilla pääsee kilpailemaan ja valmentautumaan :) Ja hei, eihän joillakin huippu kilparatsastajillakaan ole omia hevosia millä he kilpailevat.

3. Puhelimeni malli on Lumia 800. En osaa vielä sanoa pidänkö siitä vai inhoanko sitä, sillä se on ollut käytössä pari viikkoa. Eiköhän se mielipide jossain vaiheessa ala muodostua.

4. En osaa käyttää korkkareita. Se ei vain luonnistu. Jos satun saamaan edes parin sentin korot jalkoihini, niin tuntuu jo heti että olen menossa nenälleni. Suosin siis matalapohjaisia kenkiä, kuten tennareita.

5. Tykkään piirrustelun lisäksi soittaa kitaraa ja laulaa. Omistan akustisen teräskielisen kitaran, jolla on kiva kompata samalla kun lauleskelee jotain kappaleita. Melodioita soitan harvoin, joskus jotain introja on tullut opeteltua.

6. Nimimerkki nica tuli siitä, että keksin koiralle kutsumanimiä ison kasan, mutta mikään niistä ei sitten koiralle päätynytkään. Nappasin siis itselleni nimimerkin nica, koska se on lyhyt ja ytimekäs ja mieleinen :)

7. Kun lasken jotain ääneen tai mielessäni, jätän hyvin usein 30:nen luvut välistä pois (tai jonkun niistä), vaikka kuinka ajattelen että nyt pitää muistaa laskea myös luvut 30, 31, 32 jne. Ei vain aina onnistu! Hyppään siis 29:n jälkeen suoraan 40:neen. Todella raivostuttavaa!

8. Olen käynyt katsomassa Badminton Horse Trialseja ja jostain syystä haluaisin kilpailla kenttää ihan vietävästi. Toivottavasti tämä toive tulee myös toteutumaan joskus :)

9. En juo maitoa melkeimpä ollenkaan. Maito menee ainoastaan mm. kaakaossa lämmitettynä, lisukkeena teessä tai jossain kahvissa. Muuten en saa maitoa 'raakana' alas. Veikkaan että tämä johtuu lapsuuden traumoista, kun minua pakotettiin syömään maidossa lilluneita, äklöjä weetabixeja päivähoidossa. HYI. En muuten siis syö weetabixejakaan enää.

10. Luen paljon erilaisia kirjoja. Lempigenre on fantasiakirjallisuus. Kirjahyllystä löytyy jos jonkinmoista kirjaa. Minulla on muuten kuva teille kirjahyllystäni. Osa kirjoista jää harmillisesti toisten taakse, mutta kyllä tuosta vähän näkee että mitä sieltä hyllystä löytyy :)


Sieltä löytyy mm. ylärivistä
- Rick Riordan: Percy Jackson (Salamavaras, Hirviöiden meri, Labyrinttitaistelu, Titaanien kirous)
- Suzanne Collins: Nälkäpeli(ei kylläkään kuvassa), Vihan liekit, Matkijanärhi
- Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli, Silence (in english, ei kuvassa)

 2. rivi
- Christopher Paolini: Perillinen-sarjan kirjat Eragon, Esikoinen, Brisingr (enkuksi takana Brisingr ja Inheritance, jonka muuten nyt ostin suomeksi)
- Stephenie Meyer: Houkutus, Uusikuu, Epäilys, Aamunkoi, Bree Tannerin lyhyt elämä
- kaikkien kirjojen takana Alexandre Dumas: Monte Criston kreivi
- Meyerin kirjojen takana muistaakseni Cassandra Clare: The Infernal Devices-sarjaa: Clockwork Angel ja Clockwork Prince

3. rivi
- J.K. Rowling: Harry Potter (kaikki kirjat omistan +  kaksi uusinta myös englanniksi), Siuntio Silosäkeen tarinat ja Fantastic beasts and where to find them
- J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta-trilogia, Silmarillion, Hobitti: Eli sinne ja takaisin, joku random kysymyskirja, Húrinin lasten tarina
- Cassandra Clare: The Mortal Instruments-sarjaa: Luukaupunki, Tuhkakaupunki, Lasikaupunki, City of Fallen Angels ja City of Lost Souls
- Justin Somper: Vampiraatit (Demons of the ocean, Verinen vuoksi, Kuoleman kapteeni)

4. rivi
- Dan Brown: Da Vinci koodi, Enkelit ja Demonit, Symboli
- Emily Brontë: Humiseva Harju
- Jane Austen:  Ylpeys ja ennakkoluulo
- Lirael (kirjoittaja:??)
- Ally Condie: Tarkoitettu
- Maggie Stiefvater: Väristys
- ja muita epämääräisiä kirjoja.

 Hui miten pitkä kirjalistausselostus. No mutta siis, toivottavasti joku löytää itselleen nyt uutta luettavaa! ;)

11. Olen koneella ihan liikaa. Koska opiskelunikin liittyvät nyt tietokoneisiin (koodaus), niin koneella tulee oltua niin koulussa kuin kotonakin. Eli monta, monta, monta tuntia päivässä. Tosin kun tekemistä on, niin minkäs sille voi.

Murren esittämät kysymykset:

         1.   Mikä sinua innostaa piirtämään?
- Mallikuvat, maisemat, mielikuvat.. kaikki mistä saa kunnon inspiraation. Se saattaa siis tulla jo ihan siitä, että katson jonkun hyvän leffan ja tajuan, että tässä oli aivan ihanat värit, haluan heti piirtää jotain! Joskus ihan kirjaa lukiessa tulee joku tosi hassu mielikuva esimerkiksi joistakin kirjan hahmoista, ja sitä pitää sitten rueta luonnostelemaan. Viimeksi sain tällaisen inspiraation, kun kuuntelin Conserning Hobbits kappaletta youtubesta. Heti teki mieli piirtää jotain kesäistä ja herkkää.

         2.   Mikä on lempitekniikkasi?
- Ehdottomasti tietokoneella piirtäminen. Sinänsä en tietokoneella tykkää mistään tekniikasta yli muiden, kaikki kelpaa, mutta muutamia tekniikoita joita käytän useasti ovat greyscale-väritys ja linejen sisään värittäminen. Lisäksi olen kyllä nyt ihan ihastunut tuohon realistiseen piirtämiseen/maalaamiseen.
         3.   Mistä itsetehdystä työstäsi pidät kaikkein eniten? 
- Paha. Pidän monestakin hyvin paljon ja toisaalta mikään ei ole ihan täydellinen. Jos pitäisi kehuskella jonkun työn kanssa niin, se olisi varmasti tämä


         4.   Missä asiassa haluaisit erityisesti kehittyä taiteilijana?
- Realistisissa muotokuvissa ja etenkin mm. ihmisten piirtämisessä. Se vain olisi niin ihanaa osata oikeasti piirtää ihmisiä niin, että ei tarvitse katsoa millintarkasti jotain mallikuvaa.

         5.   Mikä on mielestäsi parasta piirustusmusiikkia/kuunteletko ylipäätänsä taustalla mitään?
- Kuuntelen joskus musiikkia, kun piirtelen. Usein jotain suht. rauhallista tai sitten sama biisi saattaa soida taustalla 20 kertaa peräkkäin. Kuten olen yllä jo maininnut, rakastan akustista, rentoa musiikkia :)

         6.   Kenen taiteilijan töitä erityisesti ihailet? 
- Jos lähtee kaivelemaan esimerkiksi DeviantArtin töitä, niin sieltä löytyy ihan sika paljon hienoja töitä ja taitavia piirtäjiä. Näin nopeasti miettien voisin mainita pari. noblestallion, feverpaint ja burdge-bug ovat sellaisia taiteilijoita joita todella ihailen. Lisäksi moni piirrosheppojen piireissä pyörivää harrastajaa on tehnyt taidoillaan vaikutuksen.

         7.   Mikä on paras vuorokauden aika piirtämiseen?
- Ilta. Piirrän yleensä iltaisin tai yömyöhään. Päivällä en saa oikein mitään aikaiseksi. Illalla telkkaristakin tulee jotain, mitä voi katsoa samalla jos ei kuuntele musiikkia. Tai joskus voi kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria ja piirtää samalla.

         8.   Ovatko muutkin perheestäsi lahjakkaita piirtäjiä?
- Eivät tietääkseni. Joskus kuulin äidiltä, että mummo olisi osannut piirtää hyvin. Tosin en ikinä nähnyt itse, kun mummo piirsi.

         9.   Oletko opiskellut jotain taiteeseen liittyvää, vai oletko täysin itseoppinut?
- Kävin vapaaopiston taidekursseilla joskus pienempänä ja tietenkin koulussa on ollut kuvaamataitoa, mutta voin melkein sanoa että itse olen kyllä opetellut piirtämään kunnolla. Taidekurssien ajalta en oikeastaan muista yhtään mitään ja siellä ei taidettu edes piirtämällä piirtää, vaan tehtiin kaikkea muuta (mm. savitöitä) ja koulussa on lähinnä päässyt tutustumaan uusiin välineisiin ja tekniikoihin.

         10.   Kauan sinulla keskimäärin menee aikaa piirroksen suunnittelusta valmistumiseen?
- Montakymmentä tuntia, jos kuva on oikein hyvin huoliteltu. Nopeissa piirroksissa aika saattaa jäädä alle 10 tunnin kokonaisudessaan.

         11.   Mitä vinkkejä antaisit nuorelle, vasta harjoittelevalle taitelijan alulle?
- Ei varmasti opi piirtämään jos ei piirrä, eli harjoitusta kehiin! Ei pidä lannistua, vaan sisuuntua jos tuntuu että joku juttu ei onnistu! :)


Haaste

Koska en oikeastaan lue virallisesti ja vakituisesti mitään blogia, niin en nyt haasta ketään. Tiedän olen tylsä ihminen.
Jos joku haluaa kuitenkin ottaa tämän haasteen vastaan, niin voin keksiä kysymykset sitten hänelle, niin että ne toivotottavasti jopa vähän liittyisivät haasteen vastaanottajan blogiinkin eikä kysymykset olisi ihan randomeita :)

Viljejen näköjään randomia nyt turhankin paljon, kun sitä on käytetty harjoituksissa.. import java.util.Random..... harjottaa jo valmiiksi :D

- nica

11 kommenttia:

  1. Apua, minutkin on pakotettu syömään maidossa lilluneita weetabixejä joskus päivähoidossa. :D

    VastaaPoista
  2. Hehee tunnistin tästä tekstistä aika vahvasti itseni.. kirjojakin on samoja hyllyssä Twilight ja Perillinen -sarjat :D (plus Meyerin Vieras) Piirtämään oon vaan noin sata kertaa huonompi, mutta muuten kaikki osu melkein kohilleen (myös toi maitojuttu, lilluneet Weetabixit on ällöjä, vaikka pienenä vedin niitä vapaaehtosesti ihan onnessani) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsekin olen lukenut tuon Vieraan ja se oli hyvä (leffaa odotellessa!)

      Poista
  3. Tämä ei nyt liity tähän postaukseen, mutta osaisitko neuvoa piirtiksen hankkimisessa. Ajattelin piirtoalueelta A4-kokoista, mahd. halpaa, mutta hyvää piirtistä. Se olisi ensimmäiseni. En ole mikään ammattilainen, mutta piirtiksen olisi hyvä olla sellainen, että vaikka kehittyy nopeasti, se ei käy alkeelliseksi.

    Voitko myös kertoa hieman miten piirtis toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aloittelet piirtopöydällä piirtämistä, niin voin sanoa että et tarvitse A4-kokoista pöytää. Itse aloitin pienemmällä ja se toimi todella hyvin.

      Itselläni oli Aiptek ennen tätä Wacomia. Se Aiptek maksoi sillon noin satasen pintaan, mutta nykyisen sen hinta taitaa olla jo jossain 60 euron paikkeilla.

      En kuitenkaan suosittelisi sitä, sillä itsestäni tuntui että en pääse sen kanssa enää eteenpäin.

      Olen kuitenkin kuullut monesta suunnasta hyvää juttua Wacomin Bamboo FUN- piirtiksistä. Koko taitaa olla vähän pienempi kuin A4, mutta sillä ovat piirtäneet monet jotka piirtävät ihan järkyttävän hienoja kuvia. Eli se ei varmasti kävisi alkeelliseksi, vaikka kehittyisikin nopeasti.
      Hintakin on ihan ok luokkaa (ainakin halvempi kuin omani josta maksoin siis yli 500 euroa..), kun muutamia verkkokauppoja selailin. Tietysti sitten hinta nousee, jos piirtiksen koko kasvaa.


      En tiedä oliko tästä nyt hirveästi apua, mutta suosittelen tuota Wacom Bamboo FUN A5(eli medium) piirtopöytää ensimmäiseksi pöydäksi jos haluaa että siitä riittää iloa pitkäksi pitkäksi aikaa.
      Jos se on liian kallis, niin siitä löytyy A6-versio joka on halvempi tai sitten mm. Aiptekilta saa eri versioita eri hinnoin.
      Mutta jotenkin olen itse ihan rakastunut wacomiin nyt, niin sen takia sitä suosittelen :)
      Toki jos on rahaa laittaa, niin Intuos on ihan järjettömän hyvä, mutta kallis :)

      Poista
    2. Ah, ja sitten siitä piirtiksen toimimisesta.

      Jos ei ole koskaan piirtänyt piirtiksellä, niin voi olla että se tuntuu aluksi todella vaikealta ja tyhmältä. Itse meinasin ainakin jättää piirtiksen nurkkaan ja jatkaa käsin piirtämistä, mutta kun siihen tottuu niin asiat helpottuvat huomattavasti.
      Eli siihen pitää totutella hyvin.

      Aika monessa pöydässä kynä liikkuu pöydän päällä, vaikka se ei edes koske pöytään. Kynää ei käytetä niin kuin hiirtä, eli sitä ei raahata paikasta toiseen, vaan piirtopöydän piirtoalue vastaa tietokoneen näyttöä. Eli kun kynällä koskee vaikka piirtiksen oikeaan yläkulmaan, niin hiiren kursori siirtyy näytön oikeaan yläkulmaan.

      Osissa kynistä toimii paineentunnistus osissa ohjelmista (jos ne ovat yhteensopivia). Eli sitten voi painaa vähän tai vähemmän ja jälki on se mukaista. Siitä on hirveästi apua mm. linejen piirtämisessä ja miksi ei värittämisessäni. En osaisi elää ilman paineentunnistusta :)

      Wacomin kynissä on aivan ihana pyyhekumi kynän toisessa päässä, joten ei tarvitse aina muuttaa kynää pyyhekumiksi, vaan riittää että kääntää kynän ympäri ja pyyhkii ei halutun jäljen pois, sitten taas kynä ympäri ja jatkaa piirtämistä.


      Pöydässä on myös kivoja painikkeita joilla pystyy tekemään kaikenlaista mm. zoomaamaan kuvaa helposti yms.

      Toivottavasti tämä nyt vähän valaisia tätä piirtiksen käyttöä. Pitää tehdä tästä joskus tarkempi postaus vaikka.

      Poista
    3. Harkitsen tuota Wacom bamboo FUNia. Kuulostaa ainakin ihan järkevältä hankinnalta, ja muutenkin piirtis edistäisi piirtäjänä kehittymistä paaljon. Mutta kaiketi, kiiiiitos neuvoista :)

      Poista
  4. Muuten, tuohon edelliseen vielä; piirtiksessähän ei näy mitä piirtää, vaan se näkyy tietokoneen näytöllä, niin eikö piirtäminen silloin ole vähän hankalaa, kun piirtiksestä wi näy missä kohtaa on piirtämässä?
    Saattaa olla vähän tyhmä kysymys, mutta miten asia on ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä sellaisiakin olemassa missä näkyy siinä piirtiksessäkin se piirtojälki, mutta ne on lähinnä ammattilaiskäyttöön ja hemmetin kalliita :D

      Mutta siis se on totuttelukysymys, että oppii katsomaan näytöltä ja piirtämään piirtikselle :)
      Kyllä siihen tottuu! Koska kursorihan on tasan siinä kohtaa piirtopöydällä missä se on näytöllä ja näethän koko ajan, että missä se kursori liikkuu ja miten sitä viivaa tulee kun piirrät :)

      Poista
  5. Jaa.. selvä. Kiitos tiedoista :D

    VastaaPoista